Aitojen makujen jäljillä ‒ Hangon Ravintola Origo
|
HankoMenussa nautitaan luomukaritsaa kahdella tapaa.
|
Hangon Itäsataman makasiinirakennuksissa toimii lähiruokaan ja kotimaisuuteen vahvasti panostava Ravintola Origo. HankoMenu-ravintolanakin tunnetussa Origossa tarjoillaan maukasta lähiruokaa huhtikuun alusta aina tammikuun 1.päivään 2012 joka päivä klo 11–22.
Luomua paikallisilta yrittäjiltä
Origon omistajapariskunta
Jan ja
Joanna Westerling ovat vuosi vuodelta siirtyneet käyttämään yhä enemmän paikallisia tuottajia, kalastajia ja metsästäjiä raaka-ainetoimittajina. Myös kotimaisuusaste kasvaa, sillä kaikki annoksissa käytetty liha on kotimaista.
Makujen rikkaus ja aitous ohjaavat yrittäjä Jan Westerlingiä ja keittiömestari
Esa Karilaista ruokalistan annoksia suunniteltaessa. Asiakkaat haluavat myös enenemissä määrin tietää ruokien alkuperän ja valmistumismenetelmät.
– Bovikin tilan luomulampaassa maku on aivan toista luokkaa kuin esimerkiksi Uudesta-Seelannista tuoduissa. Lisäaineettomuus raaka-aineissa on huomattava laatua ja makua lisäävä tekijä.
Suurin osa käytettävistä raaka-aineista tulee Läntiseltä Uudeltamaalta. Paikalliset metsästäjät toimittavat muun muassa peuraa ja sorsia. Kasviksia saadaan Tammisaaresta Mörbyn kartanosta, sekä Svarfarsin luomutilalta.
HankoMenussa maistuvat kuha ja karitsa
 |
| Suositussa saarisristolaispöydässä on yli 30 ruokalajia. |
Origo kuuluu myös Makujen Suomi – Taste of Finland -konseptin ravintoloihin, joiden valikoimassa on kaupungin nimeä kantava menu, joka valmistetaan paikallisista, kotimaisista raaka-aineista.
HankoMenussa on tällä kaudella paikallisen
Tage Gustafssonin kuhasta valmistettua kirkasta kuhakeittoa ja saaristolaisleipää alkuun, Tammisaarelaisen Bovikin luomutilan karitsaa kahdella tapaa pääruoaksi ja jälkiruoaksi karpalo-nougatmoussea. Koko vuoden tarjolla olevan menun raaka-aineet tulevatkin 60 kilometrin säteeltä.
Origon ruokakulttuuria leimaa Hangolle ominainen rakkaus saaristolaisuuteen ja meren antimiin. Viidesti vuodessa vaihtuvalla ruokalistalla huomioidaan sesonkien maut, kuten parsa ja korvasieni keväällä ja metsäsienet ja marjat riistan kanssa alkusyksystä. Asiakkaiden kestosuosikki on saaristolaispöytä, jossa on tarjolla yli 30 ruokalajia painottuen kalaan.
GoFinland.fi
Kuvat: Ravintola Origo