Edullinen talviloma Kalajoella

Talviaikaan Kalajoella hiihdetään ja ulkoillaan.
Talviaikaan Kalajoen Hiekkasärkillä hiihdetään ja nautitaan talvesta. Hiekkasärkkien kumpuileva maasto antaa oivan alustan esimerkiksi moottorikelkkailulle, pulkkailulle ja hiihdolle. Samalla lomalla nautitaan myös kylpylän tropiikista ja vesileikeistä. Monipuolisesta majoitustarjonnasta löytyy vaihtoehto joka budjetille.
Talviulkoilua meren äärellä
Kalajoella on laaja latuverkosto, jonka reitit vaihtelevat meren jäältä metsän siimekseen. Hoidettuja latuja on kaiken kaikkiaan noin 60 kilometriä, joista valaistuja on 25 km. Aloittelijoille ja lapsille on tehty helppoja reittejä, kun vaativampaa latuprofiilia kaipaava suuntaa Kalajoen hiihtokeskuksen laduille. Laavuissa, hiihto- ja ulkoilureittien varrella, voi tauolla keittää nokikahvit tai paistaa makkarat.
Rinteeseen pääsee vajaan tunnin ajomatkan päässä Sievin Louekeskuksessa. Laskettelukeskuksessa on otettu erityisesti lumilautailijoiden tarpeet huomioon rakentamalla täyspitkä half-pipe ja erikokoisia bokseja ja reilejä. Louekeskuksessa päivälipun rinteeseen saa alle 20 eurolla.
Hiekkasärkkien huipulta on useita paikkoja laskea pulkalla erikokoisista mäistä. Moottorikelkalla pääsee nauttimaan vauhdin huumasta meren jäälle ja ympäristön reiteille. Talvilajeissa tarvittavia välineitä voi vuokrata esimerkiksi Safaritalolta, josta saa varattua myös hiihdon opetusta tai moottorikelkkaretken.
Sisäpäivää on kiva viettää Aurinkokylpylä SaniFanissa, jossa pääsee läpi talven polskimaan tropiikin lämmössä, ja kylpylän hoito-osastolla voi nauttia hemmotteluista ulkoilupäivän jälkeen. Uusi kuntoklubi ja keilahalli tarjoavat lisäohjelmaa lomaan. Lisätietoja Kalajoen aktiviteeteista saa alueen esitteestä, joka on noudettavissa R-kioskeilta.
Majoitu edullisesti Kalajoella
Mökkejä Hiekkasärkkien alueella.
Suosittuihin hiihtokeskuksiin verrattuna Kalajoen etuna ovat edullisemmat hinnat esimerkiksi majoituksen suhteen. Hyvätasoisen lomaosakkeen kahdeksalle hengelle saa reilun 500 euron viikkohintaan, kaksi aikuista ja kaksi lasta yöpyy tilavassa huoneistossa täydestä palvelusta nauttien noin 150 euron vuorokausihintaan, ja kaksi henkeä viettää pitkän viikonlopun paritalohuoneistossa reilulla 300 eurolla.
Majoitusvaihtoehtoja on kaiken kokoisille kokoonpanoille ja budjeteille – on toiveissa sitten majoittua kylpylässä, hotellissa, loma-asunnossa, leirintäalueella tai mökissä. Ulkoilureitistöt ja meri sijaitsevat aivan majoitusalueiden tuntumassa, joten ulkoilemaan pääsee heti kotiovelta.
Kalajoen tapahtumakalenteri koko vuodelle
Hiihtolomatarjous Tapion Tuvan paritalossa
Lisätietoja Kalajoesta ja alueen tarjonnasta
Kalajoen matkailun verkkosivut
GoFinland.fi
Kuvat: Kalajoen matkailu