Savolaista vieraanvaraisuutta Syvänniemellä
Pohjois-Savossa Karttulan kunnassa sijaitsee lähes 500 asukkaan Syvänniemi. Kalaisan Kuttajärven rannalle rakentuneen kylän kehitystaival on ollut huikea: teollistumisen kautta maaseudun murrokseen ja vuoden kyläksi 2004. Kesäteatteri on kesän vetonaula, ja tuo Syvänniemelle kulttuurin ystäviä eri puolilta Suomea. Tänä kesänä katsojat pääsevät seuraamaan hersyvän huumorin sävyttämää laulunäytelmää: Peti ja Puuro.
Syvänniemeltä on matkaa lähimpään kaupunkiin, Kuopioon, vain reilut 30 kilometriä. Vuoden 2011 alusta Karttula ja Syvänniemi liitetään osaksi Kuopiota. Lapsiystävällinen ympäristö Syvänniemellä on tuonut alueelle paljon nuoria perheitä. Yhdessä tekeminen ja tulevaisuuteen panostaminen ovat kyläläisten sydämen asia. Suositun mökkikunnan asukasluku kaksinkertaistuu kesällä loma-asukkaiden saapuessa.
Herman Saastamoisen jalanjäljissä
Syvänniemen historiaan kuuluu vahvasti teollistuminen. Suomen kolmanneksi suurin ruukki rakentui kylälle1860-luvulla. Sourun Rautaruukki työllisti parhaimmillaan 600 ihmistä. Syvänniemen teollistumisen aikaan kauppaneuvos Herman Saastamoisen rakennutti kylälle rullatehtaan 1891. Saastamoinen nosti Karttulan Savon teollistuneimmaksi kunnaksi. Rullatehtaan piippu ja ruukin savupiippu ovat teollisen ajan näkyvimpiä muistoja Syvänniemellä.
Kauppaneuvos Saastamoinen aloitti aikoinaan kylän kehitystyön perustamalle kyläkoulun ja panostamalla kulttuuritoimintaan. Hän rakensi jylhän, 140 lehmän kivinavetan, joka on myöhemmin remontoitu. Hermannitalona tunnettu navetta toimii nykyisin kyläläisten kokoontumispaikkana ja juhlien pitopaikkana. Myös Syvänniemen kesäteatteri toimii talossa.
Kylän historiaan pääsee parhaiten tutustumaan opastetuilla kierroksilla tai omin päin. Syvänniemen luterilainen kirkko ja ortodoksien tsasouna ovat myös mielenkiintoisia vierailukohteita.
Hermannin kesäteatterissa 2010 Peti ja Puuro
Syvänniemellä toimii aktiivinen kyläyhdistys, joka perusti 1997 kesäteatterin Syvänniemelle. Nykyisin teatteritoiminnasta vastaa Syvänniemen Hermanni ry, joka on kehittänyt voimakkaasti teatterin toimintaa menneinä vuosina. Teatteri toimii Hermannitalossa, johon mahtuu 300 vierasta kerrallaan. Omaperäiset, paikalliset tarinat ovat usein esitysten aiheina. Kesällä 2010 ensi-illan saa huumorilla kuorrutettu näytelmä Peti ja Puuro.
– Peti ja Puuro -laulunäytelmässä maaseudun arkea ja matkailullisia haasteita kuvataan hersyvän huumorin siivittämänä. Kesän näytöksistä on myyty jo 80 prosenttia, kertoo Teatteri Hermannin sihteerinä ja markkinointivastaavana toimiva Erkki Kiiski.
Näyttelijät, käsikirjoittaja ja ohjaaja sekä taustatiimi ovat kaikki joko Syvänniemeltä, Karttulasta tai Kuopiosta. Kesäteatteri on koko kylän yhteisprojekti, jonka tuotannossa on mukana noin 100 henkilöä.
Peti ja Puuron esitykset alkavat 2.7. ja jatkuvat 8.8.2010 asti. Suuren kysynnän vuoksi alustavat suunnitelmat kahden lisänäytöksen järjestämisestä elokuulle on jo tehty. Oman paikkasi katsomossa saat varattua täältä.
Lasten teatterissa syksyllä Kuunsirpinkiitäjät
Syvänniemellä panostetaan myös lasten kulttuuriin. Tulevalle syksylle 2010 on valmisteilla Kuunsirpinkiitäjät-näytelmä, jonka harjoitukset aloitettiin toukokuussa yhteisleikein ja toisiin tutustuen ohjaaja Sari Siltavuoren johdolla.
– Kuunsirpinkiitäjät on suunnattu alakoululaisille ja päiväkerholaisille. Kaikkiaan kahdeksan näytöstä esitetään lokakuun toisella viikolla, Kiiski kertoo.
Näytelmässä metsäneläimet ja satuhahmot seikkailevat Syvänniemen kylällä Keihäsjoen metsissä. Mukana on lähes 40 lasta sekä joukko aikuisia hoitamassa lavastus-, puvustus- ja markkinointitehtäviä. Hermannitalo toimii myös lasten teatterin näyttämönä.
Paikallisherkut suoraan Kuttajärvestä
– Mätitalon herkulliset kalatuotteet ovat Syvänniemellä suurta herkkua. Savolainen kalakukko ja jälkiruokana mustikkakukko ovat kokeilemisen arvoisia paikallisia erikoisuuksia, Syvänniemen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Maigi Korhonen suosittelee.
Makuelämysten lisäksi Syvänniemen Kuttajärvi kallioisine saarinen on kaunista veneilyaluetta etenkin kesäisin. Veneellä pääsee aina Päijänteelle asti. Patikointi- ja pyöräilyreitit järven ympärillä tarjoavat puolestaan mahdollisuuden maisemien ihailuun maalta käsin.
Maaseutuhotelli Eevantalossa Syvänniemellä matkaavat majoittuvat mukavasti huoneissa ja huoneistoissa. Vieraat voivat nauttia herkullisista paikallisruoista, savusaunan löylyistä sekä luonto-ohjelmapalveluista.Lukuisten kylätapahtuminen lisäksi Kuopion asuntomessuilla 16.7.–15.8.2010 vieraileville Eevantalo on varteenotettava majoitusvaihtoehto. Eevantalossa koet maaseudun aidon tunnelman parhaimmillaan.
Ideoita Syvänniemellä matkailuun
Syvänniemen kylä
Maaseutuhotelli Eevantalo
Syvänniemen Hermanni ry
Syvänniemen Kyläyhdistys ry
Tapahtumia Syvänniemellä
Teksti: GoFinland.fi
Kuvat: Syvänniemen Kyläyhdistys ry