Sisällön tarjoaa Turku 2011

Kansainvälistä katukulttuuria Turussa

turku2011_eurocultured_tyopaja.jpg
Turkulaiset nuoret lämmittelivät toukokuun festariin jo syksyn 2010 Eurocultured-työpajoissa.

Aurajoen rannoilla on luvassa värikästä meininkiä, kun Eurocultured-festivaali tuo kaupunkiin eurooppalaista katukulttuuria parhaimmillaan. Toukokuun 21.–22. järjestettävä tapahtuma esittelee jopa 300 artistia yli kymmenestä Euroopan maasta. Kansainvälistä ja luovaa tunnelmaa pääsee aistimaan ilmaiseksi. Työpajoissa voi myös kokeilla uusia aluevaltauksia.


Mukana tapahtumassa on kuvataiteilijoita, katutanssin ja musiikin osaajia. Unohtamatta tietenkään hyvää ruokaa, taidekäsityöläisiä ja skeittareita. Taiteilijoiden vetämissä työpajoissa voi kokeilla esimerkiksi oman graffitin, tanssin tai rap-biisin tekemistä.

Festivaalipäivien aikana pääsee seuraamaan myös eurooppalaisten nykytaiteilijoiden työskentelyä, kun ankkurit ja veneet saavat heidän käsittelyssään uuden ilmeen. Esiintymislavoilla nähdään puolestaan mielenkiintoisia bändejä ja tanssijoita.

Taiteilijoiden ja nuorten tekemä yhteisteos esille festivaaleilla

turku2011_eurocultured_tanssia.jpg
Aurajokirannassa nähdään yli 300 taiteilijaa 10 eri maasta.

Kaiken lähtökohtana on saada katukulttuurista kiinnostuneet ihmiset liikkumaan eri puolilla Eurooppaa, tapaamaan hengenheimolaisia ja luomaan yhdessä uutta tai tuomaan yleisön ihasteltavaksi aiemmin valmistettuja teoksia.

– Euroculturedin tavoitteena on madaltaa kynnystä tutustua kulttuuriin. Aina ei tarvitse mennä gallerioihin, teatteriin tai konserttisaliin kohdatakseen taidetta, kertoo Ben Reed manchesterilaisesta Spearfish-organisaatiosta, joka järjestää festivaalin.

Oman värinsä tapahtumaan tuovat viidessä eri maassa pidettyjen työpajojen animaatiot, graffitit, nuket ja musiikki. Nuorten kanssa työskennelleet taiteilijat muodostavat lisäksi työryhmän, joka tekee yhteisen teoksen. Teos viimeistellään Turussa ja se on esillä myöhemmin Eurocultured-tapahtumassa myös Manchesterissa.

Eurocultured on järjestetty vuodesta 2001 lähtien Manchesterissa, Dublinissa, Belfastissa ja Bratislavassa ja siihen on osallistunut yhteensä yli 180 000 kävijää.

Eurocultured-festivaali järjestetään  21.–22.5.2011 Aurajokirannassa Turussa.

Katso muut kulttuurivuoden vinkit Turkuun
Lisätietoja Turku 2011 -sivuilta

Teksti: Susse Määttänen
Kuvat: Jemina Linnama