Vallisaari

 Luonnonnähtävyys

Vallisaari

Vallisaari ja siihen yhteydessä oleva Kuninkaansaari sijaitsevat aivan Suomenlinnan naapurissa, ainoastaan 20 minuutin laivamatkan päässä Helsingin Kauppatorilta. Pitkän ja värikkään historiansa aikana saaret ovat toimineet satojen ihmisten kotina ja työpaikkana sekä tuhansien sotilaiden palveluspaikkana.

Legendan mukaan Vallisaari tunnettiin vielä keskiajalla Lampisaarena, sillä merenkulkijat hakivat usein sen lammista juomavettä. Vallisaareen rakennettiin mahdollisesti pieni linnoitus jo Helsingin perustamisen aikaan. Varmaa tietoa saaren ensimmäisistä linnoituksista on kuitenkin vasta 1600-luvulta, jolloin saari sai myös edelleen käytössä olevan nimensä.

Vallisaaressa ja Kuninkaansaaressa riittää nähtävää ja koettavaa pidemmäksikin aikaa. Vaikuttavan kauniit linnoitukset, historialliset rakennukset ja erittäin monimuotoinen luonto kertovat omaa tarinaansa ihmisen ja luonnon vuosisatoja kestäneestä yhteiselosta.

Saaret sopivat erinomaisesti retkeilyyn, sillä opastetut reitit johdattavat matkailijan alueen tärkeimpien nähtävyyksien ääreen. 3 kilometriä pitkän Aleksanterin kierroksen ja 2,5 kilometriä pitkän Kuninkaansaaren kierroksen voi myös halutessaan yhdistää yhdeksi pidemmäksi reitiksi. Merkittyjen reittien varrella sijaitsee myös monia huollettuja taukopaikkoja, vesipisteitä ja kuivakäymälöitä. Lisäksi Vallisaaren retkisatama sekä kahvila- ja opaspalvelut ovat kaikkien kävijöiden käytettävissä.

Vallisaareen pääsee kätevästi joko omalla veneellä tai Helsingin Kauppatorilta kesäaikaan liikennöivällä vesibussilla. Historiallisilla saarilla kulkeminen on kuin elämyksellinen aikamatka, jonka aikana saa nauttia samalla mahtavista merimaisemista!

Jaa Facebookissa
Avaa Google Mapsissa