Aktiviteetti

Ulkoilua Ummikoille Usmissa

Hyvinkää

Kun työ- tai kaveriporukan saunaillan rehvastelut hurjista eräretkistä Keskuspuistoon ja kohtaloa uhmaavista Vantaanjoen virvoitusjuomakellunnoista alkavat kyllästyttää, Willimieli rientää apuun! Koostuipa porukkanne kokeneista eräjermuista tai mieluummin uuninpankolla lekottelevista sisäkissoista, Ulkoilua Ummikoille -paketista löytyy kaikille jotain!

Ulkoilua Ummikoille -päivä alkaa sillä, että jokainen tuo kokoontumispaikalle ruokaa lukuun ottamatta kaiken sen, mitä kuvittelisi tarvitsevansa yhden päivän aikana willissä luonnossa. Päivä alkaa aloituskahvilla, jossa käydään yhdessä oppaidemme kanssa läpi, mitä kenenkin repusta löytyy. Tehtävä on helppo, koska kokemuksemme mukaan jokaisella luontoon lähtijällä on aina mukanaan ”juuri oikeat varusteet”. Tavoitteena onkin todistaa päivän aikana, että kunkin itse valitsemilla varusteilla oikeasti pärjää luonnossa, jopa uskomattoman pitkään. Varusteita vielä hieman ryyditetään mystisellä sinetöidyllä eväspussilla.

Kun kahvit on juotu, silmät aukaistu ja kaverin varustevalintoja salaa arvostellen silmäilty, lähdemme ulos. Olemme valinneet teidän porukkanne luonteeseen sopivan paikan, josta saatte eniten irti. Yletöntä kisakuntoa ei vaadita, sillä jalkaisin luonnossa liikuttava matka sovitetaan niin ikään porukan mukaiseksi. Myös mystisiä eväspusseja pääsee rapistelemaan ihan hetikohta.

Ulkoilua Ummikoille -paketteja on valmiina kahta kokoa, joko neljän tai kuuden tunnin mittaisina. Verkkokaupassamme tarjolla olevan neljän tunnin paketin ajatuksena on, että metsästä päästyänne ehditte vielä yhdessä vaikka syömään, lillumaan kylpylään tai tekemään viime tinkaan jäänyttä firman tilinpäätöstä. Kuuden tunnin pakettiin sisältyy myös oppaan johdolla yhdessä valmistettava willi pääruoka, jota kokattaessa kukaan ei taatusti ehdi ajatella työasioita! Kuuden tunnin pakettia voit tiedustella asiakaspalvelustamme info@willimieli.fi tai puhelimitse 045 145 0415.

Jaa Facebookissa

Perustiedot

Lisätiedot: Ulkoilua Ummikoille -aktiviteetin aloitustapaamisen paikka sovitaan aina tilaajan kanssa erikseen. Aloitustapaamisesta siirrytään yhdessä (omin autoin) Usmin uimarannalle Hyvinkään Usminjärvelle. Osallistujat tarvitsevat mukaansa ulkoiluun sopivat vaatteet ja kengät sekä vapaavalintaiset varusteet. Willimieli hoitaa kaiken muun, myös erikoisruokavaliot huomioiden.
Soveltuvuus: Soveltuu normaalikuntoisille yli 12-vuotiaille.
Vaativuus: Helppo
Kelpoisuus: Oppailla on luonto- ja ympäristöalan tutkinto sekä voimassaoleva ensiapupätevyys.
Vakuutukset: Järjestäjän vastuuvakuutus.
Osoite: Usminjärventie 206, 05800, Hyvinkää
Kielet: suomi englanti
Linkit: http://kauppa.willimieli.fi

Vuokraa mökki lähettyviltä

Varaa heti

Järjestäjä

Luonto-osuuskunta Willimieli
Juhanintie 2 C 11
11130 Riihimäki
+358 (0)45 145 0415 info@willimieli.fi
Avaa Google Mapsissa