




















Aktiviteetti
Päiväretki ja erälounas Porkkalanniemelle
Järvenpää
Ketunretket tarjoaa päiväretken kauniiseen merelliseen ympäristöön, jossa voit havainnoida rannikon luontoa useista erilaisista suunnista. Porkkalanniemi oli jatkosodan jälkeen vuokrattuna sotilastukikohdaksi Neuvostoliitolle. Tänä aikana alue oli täysin suljettu suomalaisilta, jopa läpi ajavien matkustajajunien ikkunat peitettiin luukuilla tultaessa vuokra-alueelle.
Alueen palautuksen jälkeen asukkaat saivat palata takaisin, havaitsemaan välinpitämättömien vuokralaisten tehneen tuhojaan rakennuksille ja viljelyksille. Nykyisin alue kukoistaa jälleen, ja merellinen luonto on ottanut takaisin siltä riistettyjä alueita.
Lintujen massamuutto tapahtuu usein juuri Porkkalanniemen ylitse, onhan siinä lyhin lentomatka (36km) Viron ja Suomen välillä.
Päiväretkeen sisältyy erälounas Porkkalanniemen tulentekopaikalla, upeassa merenrantamaisemassa.
Retken reitti vie eteläisimpään niemenkärkeen korkealle kalliolle, jolla näkee usein lintuharrastajia kaukoputkineen.
Täällä onkin paljon nähtävää. Metsissä vaeltelee myös suurempia nisäkkäitä, kuten esimerkiksi kauriita. Hyvin usein näitä näkee joko seisomassa tien vieressä tai valkoinen häntä pystyssä juoksevan poispäin.
Täällä on useita virallisia tulentekopaikkoja, joihin Metsähallitus tuo polttopuita - näin varmistetaan, ettei retkeläiset kaada alueen hitaasti kasvavia puita luvatta. Reitin pituus parkkipaikalta niemen kärkeen on n. 1,3km, joten myös pienimmät perheenjäsenet jaksavat liikkua alueella.
Perustiedot
Lisätiedot: | Retki aloitetaan Helsingistä, sisältäen noudon hotellilta ja palautuksen hotellille. Pyydämme teitä varmistamaan, että teillä on hyvälaatuiset jalkineet ja muut säänmukaiset varusteet mukana. Talviolosuhteissa lunta voi olla paljonkin, joten kengissä on hyvä olla riittävän pitkät varret ja hyvä, pitävä pohjan rakenne. Alueella on kulkijoita niin paljon, että polut pysyvät auki myös talviaikaan. |
Soveltuvuus: | Tämä retki soveltuu matkailijoille ja perheille, jotka etsivät helppoa luontokohdetta lähellä Helsinkiä. Luonnon ihailijat ja lintuharrastajat sekä valokuvaajat tulevat usein tähän kohteeseen. |
Vaativuus: | Helppo |
Kelpoisuus: | Ketunretkien oppaat ovat auktorisoituja ammattioppaita, erikoistuen eteläsuomen kaupunkien ja luonnon historiaan. Oppaamme Timo on myös erä- ja luonto-opas. |
Vakuutukset: | Ketunretket ei tarjoa asiakkailleen vakuutuspalveluja, joten suosittelemme, että varmistatte oman vapaa-ajan vakuutuksenne voimassaolon retken aikana. |
Osoite: | Jouninkuja 2, 04420, Jouninkuja 2 |
Kielet: | englanti suomi |
Linkit: | https://www.ketunretket.fi/porkkalanniemiretki.html |
Varaa heti
Järjestäjä
Ketunretket04420 Järvenpää