
















Aktiviteetti
Porvoo ja Helsinki yhdessä päivässä
Järvenpää
Tällä päiväretkellä tutustumme keskiajalla perustettuun, idylliseen Porvoon vanhaankaupunkiin. Lähdemme retkelle Helsingistä, ajaen maaseudun kautta n. yhden tunnin ajan.
Retki toteutetaan 8 hengen VAN-autolla ja voimme noutaa ryhmän hotellilta tai muusta erikseen sovitusta paikasta. Porvoossa pysäköimme ylös Porvoon tuomiokirkon lähelle ja vierailemme kirkossa. Porvoon tuomiokirkko oli tapahtumapaikkana v. 1809 ensimmäisillä valtiopäivillä, jolloin Suomesta tuli autonominen Suomen suuriruhtinaskunta. Jatkamme retkeä kävellen alas kapeita kujia, poiketen pienissä putiikeissa ja kahvilassa. Paikallisen suklaatehtaan myymälä ja joenrannan kahvipaahtimon kahvila sijaitsevatkin sopivasti kävelyreittimme varrella. Porvoon pikkukaupat ovat parhaimmillaan kesäaikaan, jolloin tämä pikkukaupunki herää talviunestaan ja kadut sekä kujanteet tulvivat matkailijoita.
Palaamme kohti Helsinkiä ajaen hieman eri reittiä kuin tullessa. Matka kestää jälleen n. yhden tunnin ajan, ja ensimmäisenä kohteena Helsingissä meillä on kansallisen säveltäjämme Jean Sibeliuksen kunniaksi pystytetty Sibeliusmonumentti. Monumentti sijaitsee Töölössä Sibeliuspuistossa. Puiston lähellä sijaitsee myös yksi Helsingin parhaista pikku kahviloista, nimeltään Regatta. Regatan kanelipullat ja kahvi kruunaa pikku tauon ennen siirtymistämme tutustumaan Helsingin erikoisimpaan ja myös kauneimpaan kirkkoon, jonka oikea nimi on Temppeliaukion kirkko, mutta matkailijat kutsuvat sitä Rock Church-nimellä. Kirkon rakennuspaikka onkin kallion sisällä. Kohde on todellinen arkkitehtuurin helmi.
Jatkamme päiväretkeämme Helsingin keskustaan, ajaen rautatieaseman edestä suunnaten kohti retkemme päättöpaikkoja, Senaatin toria ja Tuomiokirkkoa sekä Helsingin Kauppatoria. Kauppatorin lähellä sijaitsevat myös Vanha Kauppahalli ja Esplanadipuisto.
Päiväretkemme päättyykin ajaen takaisin hotellille tai risteilysatamaan.
Perustiedot
Lisätiedot: | Tämä päiväretki voidaan aloittaa erikseen sovittavasta paikasta, esimerkiksi asiakasryhmän hotellilta, risteilysatamasta tai lentokentältä. Aloituspaikka sovittava tilattaessa. |
Soveltuvuus: | Tämä päiväretki sopii erityisesti matkailijoille, joilla on rajoitetusti aikaa tutustua Helsinkiin ja jotka haluavat tutustua myös maaseutuun. Porvoo on yksi Suomen vanhimmista ja eniten vierailluista kaupungeista. Porvoon kadut ovat mukulakivikatuja, joten hyvät kengät ovat tarpeelliset. |
Vaativuus: | Helppo |
Kelpoisuus: | Ketunretket on kahden ammattioppaan perustama yhteisö, joka tarjoaa monenlaisia retkiä Suomen kaupunki- ja luontokohteisiin sekä Perinnesaunottajan palveluja. Toiminta-alueinamme meillä on Helsinki, Tuusula, Hyvinkää sekä Porvoo. |
Vakuutukset: | Ketunretkien asiakkaita ei ole erikseen vakuutettu, joten suosittelemme asiakkaillemme pitämään voimassa oman matkavakuutuksen. |
Osoite: | Jouninkuja 2, 04420, Jouninkuja 2 |
Kielet: | englanti suomi |
Linkit: | https://www.ketunretket.fi/opastetut-retket-192865.html |
Varaa heti
Järjestäjä
Ketunretket04420 Järvenpää