Kekkosenkulma
mökki, Kemiönsaari, 6+2 henkilöä

Kekkosenkulma
Unelmien Kalastuskohde ja tukikohta veneretkeilyyn.


"Kemiönsaaren eteläreunalla sijaitseva “Kekkosen kulma" on yksi monista paikoista,joissa presidentti Kekkonen on kalareissuillaan yöpynyt ja siimojaan liottanut. Presidentin vierasmaja toimi pieni punainen mökki, Löngholmenin kärjessä, ei suinkaan isännän komea kartano, joka alueen näkymää hallitsee.


Kekkonen oli nykytermeillä ilmaistuna “sunnuntaikalastaja”, eli aiheesta kovasti innostunut, toisinaan kalasteleva mieshenkilö. Normaalia tiukempi kalamiehen kunniastaan hän kuitenkin oli. Kun arvovaltaiset henkilösuhteet sen mahdollistivat, kävi mies jokseenkin koko Suomen alueella uransa aikana kalassa ja kylässä, viinaksilla voitelemalla ja saunomalla asioitaan sopimassa.

Paikkana tämä Vänoxan saaren pohjoiskärki sijaitsee loistavalla alueella kahden syvän suurselän risteyksessä. Siitä on aukkoja joka suuntaan ja liki kaikilla tuulilla syntyy edes jonnekkin kaloja houkuttava virtaus. "


Näin kertoo Kalastustoimittaja Arto Kojo kirjassa Suomen 100 kalapaikkaa, ”Kekkosen kulma” on listattu yhdeksi loistavaksi kalastusalueeksi.


Kekkosen kulman saarikiinteistöt mahdollistaa unohtumattomat kalastushetket vapaa-ajan kalastukseen. Kohde toimii myös hyvänä tukikohtana veneilijöille. Kohteen majoitus tilat 6+2.

Isot laituri mahdollistaa useamman veneen rantautumisen.


Kohteen rakennukset


Rantasaunan/parvi 35 m2. Rantasaunassa jääkaappi, takka ja vuodesohva. Parvella nukkumatilat kolmelle.

Saunan edessä palju.


Vierasmaja 15 m2. Kolme sänkyä, Jääkaappi.


Venevalkama 100 m2, Venevalkama majoitus 15 m2. Kaksi sänkyä, vuodesohva, jääkaappi ja Tv. Venevalkaman sisätiloissa katettu iso terassi.


Kohteesta löytyy kaasugrilli, kahvinkeitin, leivänpaahdin, Uuni/liesi ja astiasto kahdeksalle. Juokseva vesi saunassa. Lämminvesi lämmitetään saunan padassa.




Taalintehtaan keskustassa hyvät palvelut. Satamasta matka kohteeseen veneellä noin 10 minuuttia. Satmassa polttoaineen tankkauspiste ja mahdollisuus veneen laskuun.


Vuokrahintaan kuluu kaksi kappaletta kolmen hengen kanootteja.

Sotuvene+5hp perämoottori. Mahdollisuus kalastuslautan ja moottoriveneen+50hp perämoottori vuokraukseen.


Kohde on vuokrattavissa aikavälillä 1.9.2018-2.12.2018


Kohteen päärakennus kallion päällä oleva villa Bergholmen on vuokrattavissa myös sopimuksen mukaan.


Lisä infoa paikasta ja mahdollisuuksista. info@villabergholmen.fi

www.kekkosenkulma.fi

Perustiedot

Sijainti: Kemiönsaari
rantatie 1, 25900 TAALINTEHDAS

Näytä sijainti kartalla
Loma-asuntotyyppi: mökki
Loma-asunnon nimi: Kekkosenkulma
Pinta-ala: 70 m²
Makuuhuoneiden määrä: 3
Vuodepaikkojen määrä: 6
Lisävuoteiden määrä: 2
Rakennusvuosi: 2011
Kohteen ominaisuuksia: kaivo, kylmävesijohto, terassi, takka, ulkoporeallas, palju
Soveltuvuus: juhlapaikaksi 20 hengelle, kokouspaikaksi 15 hengelle
Sauna: rantasauna
Parvi: olemassa
Kohdenumero: 732531
Lisätietoa: Kekkosenkulma

Ominaisuudet

Lemmikit sallittu: ei tiedossa
Tupakointi sallittu: ei sallittu
Rannan tyyppi: meri
Ominaisuudet: sijaitsee saaressa, oma ranta
Viihde ja ajanviete: Internet-yhteys, TV
Keittiön varusteet: kahvinkeitin, jääkaappi, liesi, leivänpaahdin, ruoanlaittovälineet, vedenkeitin, uuni
Tilat ja varustelu: puucee
WC lukumäärä: 2
Ulkotilat: grilli, aitta, ulkovarasto
Auton säilytys: autopaikka
Vapaa-ajan aktiviteetit: kalastus, veneily

Hintatiedot

Näytä listahinnasto
Hinnasto on vuokranantajan ilmoittama. Lopullinen hinta vahvistetaan varauksen yhteydessä.
  • 250 €/
  • 560 €/vkl
  • 700 €/vko
Vuodevaatteet 15 €
varaustiedot päivitetty 06.06.2018
varaustiedot päivitetty 06.06.2018

Kohdetta vuokraa

Jukka Siitonen
info@villabergholmen.fi
Katso yhteystiedot
Puh. 0400436477

Nähtävää ja koettavaa lähialueella

Avaa Google Mapsissa