















Merikalastus (1-5 hlöä)
Loviisa
Pernajanlahti saaristoineen on yksi Suomenlahden suurimpia sisälahtia. Sen tyypillinen piirre on voimakkaasti vaihteleva suolapitoisuus. Koskenkylänjoen suulla on lähes makeaa vettä ja lahden eteläreunalla löytyvät kaikki itämerellä suolaa vaativat lajit. Linnusto on rikas ja alueella on useita linnustonsuojelualueita. Vesilintujen määrä on keväällä runsas niiden etsiessä pesintään sopivia paikkoja. Alueelta on mahdollista bongata myös merikotkia ja kalasääksiä. Syksyisin kalastuksen lomassa saattaa nähdä harmaahylkeitä jotka vesien jäähtyessä tulevat alueelle ruokailemaan. Vedenkorkeuden vaihtelut saattavat ajoittain olla merkittäviä joka tuo kalastukseen lisää mielenkiintoa.
Vaihtelevien olosuhteiden takia on erittäin tärkeää että oppaamme tuntevat alueen erityspiirteet, koska vain niin voimme varmistaa parhaaan mahdollisen kalastuskokemuksen. Samoin olemme liikkeellä alueella päivittäin joten meillä on viimeisin tieto siitä mistä kulloinkin kalaa pitää tavoitella.
Tyypillisin tapa kalastaa on perus heittokalastus mutta oppaamme hallitsevat kaikki muutkin kalastustavat. Halutessanne voimme kokeilla jigausta tai kalastaa haukea järeämmillä välineillä joko Jerkeillä tai Shadeillä.
Heittokalastusvälineillä on mahdollista tavoittaa isokoinen meriahven, hauki ja kuha sekä taimen rantojen ja karikoiden läheisyydestä. Vetouistelu on mahdollista niin saariston suojassa kuin ulkona avomerellä, jolloin saaliina on joko meritaimen tai lohi.
Lajikohtaiset ajankohdat
- Hauki 15.4. (jäiden lähdöstä) - 15.12. (jäiden tuloon)
- Ahven 15.5. - 15.6. ja 1.9. - 15.12.
- Kuha 1.5. - 15.11.
- Meritaimen 1.5. - 15.6. ja 1.10. - 15.12.
- Lohi 15.5. - 31.7.
Perustiedot
Lisätiedot: | Kalastonhoitomaksu on valtion veroluontoinen maksu. Jos olet 18-64-vuotias ja harrastat muuta kalastusta kuin pilkkimistä tai onkimista, sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu. Hankimme tarvittaessa luvat puolestanne. Kalastonhoitomaksu 6 Eur/henkilö (18-64 vuotiaat) Toimitusmaksu 15 Eur Hinnat sisältävät ALV:n |
Soveltuvuus: | Kaikki saariston suojassa toteutettavat kalastusretket soveltuvat hyvin sekä vasta-alkajille kuin kokeneille kalastajille. |
Vaativuus: | Helppo |
Kelpoisuus: | Veneen kipparina on aina vuokraveneenkuljettajan pätevyyden omaava kalastusoppaan ammattitutkinnon suorittanut opas. Kalastukseen käytetään erityisesti sitä varten suunniteltuja turvallisia veneitä jotka on vuokravenekatsastettu. |
Vakuutukset: | Asiakkaat on myös vakuutettu retken toteuttajan puolesta ja retkistä on tehty asianmukaiset turvallisuussuunnitelmat. |
Osoite: | Meritie 180, 07750, Isnäs |
Kielet: | suomi englanti |
Linkit: | http://trophyfishing.fi |
Varaa heti
Järjestäjä
South Coast Fishing Adventures07750 Isnäs